Suomen lähetysseura

suomeksi

på svenska

Olen saanut omaa rahaa!

22.03.2012 klo 11:28

30-vuotias laoslaisesta maalaiskylästä kotoisin oleva Ja haaveilee paremmasta tulevaisuudesta Thaimaassa. 


Sain tänään monta linssipiirakkaa ja riisiannosta myydyksi tienvarressa. Uskomatonta! Charleskin hymyili ja kysyi, mihin haluaisin käyttää rahat. En sanonut mitään, otin vain häntä kädestä kiinni, ja yhdessä kävelimme ostamaan lapsille koulutarvikkeita. Nuorimmaisen sairastelu toivottavasti loppuu, sillä nyt meillä on viimein varaa hankkia lääkkeitä.

Tapaamme säästölainaryhmän naisten kanssa kerran viikossa. Tänään ryhmään tuli mukaan muutama mieskin, olivat kuulemma huomanneet, kuinka kannattavaa vaimojen työ on ja päättäneet liittyä mukaan. Onpa aikoihin eletty – että ihan yhdessä mietitään raha-asioita! Tuntuu, että olen löytänyt paikkani.

Harkitsen ottavani hieman suuremman lainan, jotta voin ostaa enemmän siemeniä. Jos tämä onnistuu, voimme laittaa myös tyttömme kouluun. Yhä enemmän ja enemmän tuntuu siltä, että se on tärkeää. Jos he oppivat lukemaan, he voivat pärjätä paremmin kuin minä. He voivat jatkaa opintojaan tai vaikka perustaa pienen kioskin tai ompelimon. Haluan, että heillä on vapaus valita. Minulla ei ollut.