Köyhyydestä kärsivät kaikkein eniten naiset ja tytöt. Enemmistö maailman lukutaidottomista ja köyhistä on naisia. Naiset tuottavat puolet maailman ruoasta, mutta omistavat vain kaksi prosenttia maasta. Naiset tekevät yli 60 prosenttia maailman töistä, mutta saavat tuloista vain 10 prosenttia. Joka
kolmas tyttö maailmassa naitetaan alle 18-vuotiaana.
Naisten ja tyttöjen köyhyys johtuu siitä, että heidän perusoikeutensa eivät toteudu. He kohtaavat syrjintää koulutuksessa, terveydenhuollossa, työelämässä ja oikeudessa hallita omaisuutta. Naisten oikeuksia polkevat asenteet estävät yhteisöjen taloudellisen kehityksen ja ylläpitävät siten köyhyyttä.
Naisten toimeliaisuus on ihmiskunnan suurin hyödyntämätön voimavara. Parantamalla naisten elämää voimme vähentää koko yhteiskunnan köyhyyttä. Koulutettujen ja terveiden naisten lapsista kasvaa koulutettuja ja terveitä yhteiskunnan jäseniä. Ole osa ratkaisua - anna naiselle arvo, ammatti ja tulevaisuus.
Tavoitteena voimaantunut, arvonsa tunteva nainen
Köyhyys ja heikot työllistymismahdollisuudet ajavat toivorikkaat ihmiset etsimään parempaa elämää. Unelma tulevaisuudesta johtaa kuitenkin liian usein ihmiskauppiaan käsiin. Mekongin alueella köyhyydestä kärsivät eniten naiset ja tytöt ja he ovat erityisen alttiita ihmiskaupalle.
Ihmiskauppa on nykyajan orjuutta; se on ihmisoikeusrikos, joka loukkaa yksilön ihmisarvoa, koskemattomuutta ja oikeutta vapauteen ja
turvallisuuteen. Ihmiskauppa koskettaa kaikkia maailman maita – joko lähtö-, tulo- tai kauttakulkumaina. Joka vuosi lähes miljoona ihmistä joutuu
kansainvälisen ihmiskaupan uhriksi. Noin 65–75 prosenttia ihmiskaupan uhreista on naisia.
Mekongin alueen naiset elävät murroskautta perinteisen ja modernin elämäntavan välissä. Talouskasvu alueella on ollut nopeaa ja köyhyyttä on onnistuttu kitkemään. Nopea kasvu on kuitenkin johtanut eriarvoistumiseen ja synnyttänyt voimakkaan muuttoliikkeen, jonka sivutuote
on valtava ihmiskauppa. Lähetysseura tukee Mekongin alueella viittä paikalliskumppania heidän ihmiskaupan ja seksuaalisen hyväksikäytön
vastaisessa työssään.
Suomen Lähetysseura tukee ihmiskaupan vastaista työtä Mekongin alueella. Hankkeiden tavoitteena on ihmiskaupan uhrien turvallinen kotiinpaluu, yhteisöihinsä kotiutuminen ja uusien toimeentulomahdollisuuksien löytäminen. Naisten taloudellista asemaa parantamalla voimme hillitä ihmiskauppaa ja vaikuttaa tehokkaasti koko yhteiskunnan köyhyyteen. Ihmiskauppa elää köyhyydestä - katkaise köyhyys!
Anna naiselle arvo, ammatti ja tulevaisuus!
 |
 |
 |
|
Ja, 32, pääsi Lähetysseuran tukeman pelastusoperaation jälkeen suojakotiin, jossa hän sai neuvontaa ja tukea. Sinnikkäänä naisena Ja suoritti rakennustekniikan tutkinnon. Nyt Ja toimii laosilaisen naistenryhmän johtajana. Kuva: Salla Matilainen.
|
Kai, 18, kuuluu paikalliseen naistenryhmään, joka tapaa muutaman kerran kuukaudessa. Ryhmässä verrataan kokemuksia ja saadaan vertaistukea. Jokainen voi olla oma itsensä ja saada arvon. Kuva: Salla Savolainen
|
Kwanin onnistui paeta bordellista, ja hän pääsi Lähetysseuran tukemaan ihmiskaupan uhreille tarkoitettuun suojakotiin ja naisten toimeentulon kehittämiseen tähtäävälle kurssille. Kotiin palattuaan Kwan avasi kynsisalongin kotiinsa. Hän ansaitsee kuusi euroa päivässä. Tällä summalla hän pystyy tukemaan myös perhettään. Kuva: Salla Matilainen
|